maanantai 30. syyskuuta 2013

Vuorellinen tilkkutyöpussi

 
Viidesluokkalaisten kanssa syksy on käynnistynyt tekstiililuokassa vuorellisen pussin valmistuksella. Jokainen oppilas on saanut itse suunnitella pussiin tulevan tilkkutyön sekä pussin värin. Pussit ovat pian erittäin tarpeellisia, sillä pian aloitamme neulomisen harjoittelun ja pussit toimivat käsityöpusseina. Vuori varmistaa sen, että puikkojen ei pitäisi tulla pussista läpi ja työt kulkevat turvallisesti kodin ja koulun väliä.


 
 

Työ itsessään oli aika haastava. Se, että tilkut sai kohdilleen vaati tarkkaavaisuutta ja keskittymistä. Myöskin kääntäminen sai aikaan imettelyä, sillä saumat jäivät kokonaan piiloon ja työstä tuli erittäin siisti myös sisältä. Ohje vuorelliseen pussiin löytyy Hyvä Sauma - opettajan aineiston jatko-osasta.
 

 
Kyllä näillä pusseilla kelpaa kuljettaa tulevia neulontatöitä. :)
 
 

Ompelukoneharjoittelua ja vähän muutakin

3-luokkalaisten kanssa tekstiilityötunnit käynnistyivät letittämisen harjoittelulla. Teimme pahvista hiiret, joille jokainen letitti hännän kolmella langalla. Lankana käytettiin moppilankaa. Hienoja tuli! Hiiri jono koristaa kivasti tekstiilityöluokan kaapin ovia.


 
Hiirityön jälkeen alkoi ompelukoneen käytön harjoittelu, joten vipinää ja vilskettä on riittänyt tunneilla. Ompelukoneen käytön harjoittelemisesta voisi sanoa, että maltti on valttia. Mutta kärsivällisyys palkitaan. :)
 
Syksyn aikana on langoitettu ja purettu konetta useaan otteeseen sekä ajettu monen monta harjoitusmonistetta, ensin ilman lankoja ja sitten lankojen kanssa. Viimeviikolla ensimmäiset saivat ompelukoneajokokeen onnistuneesti läpi ja ovat nyt ylpeitä ajokortin haltijoita.
 

 
Ensimmäisenä kangastyönä aloimme valmistamaan veikeitä eläinpenaaleja.
 
 

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pöllöjä ja sukkia



Seitsemäsluokkalaisten kanssa syksy alkoi tekstiililuokassa pöllöjen teolla. Pöllötyössä aivosolut laitettiin heti liikkeelle kesäloman jälkeen ja oppilaat suunnittelivat työn toteutuksen kaavoja lukuunottamatta itse. Oppilaat saivat itse valita käyttämänsä ompelutekniikat. Suurin osa päätyi ompelemaan pöllöä kokoon ompelukoneella, mutta löytyi joukosta muutama käsinompelijakin. Silmien kirjontapistot jokainen ompeli käsin.

Nyt tekstiililuokasta löytyy monta hienoa pöllöä työskentelyämme vahtimassa. :)

Pöllön jälkeen aloitettiin sukkien suunnittelu. Kaikki ovat jo päässeet neulomaan ja valmisteilla on monenlaisia ja värisiä sukkia. Suurin osa neuloo tällähetkellä sukan varsia, mutta myös muutamat kantapäätkin ovat jo valmistuneet.




Sukkien neulominen on aika haastava työ, joka vaatii keskittymistä. Hyvin on jokainen saanut työnsä alkuun.

tiistai 10. syyskuuta 2013